Taloudelliset tulokset

OPlla on kokonaisuutena merkittäviä välittömiä ja välillisiä taloudellisia vaikutuksia sekä koko suomalaisessa yhteiskunnassa että paikallisissa talouksissa. OP Ryhmän toiminta perustuu osuustoiminnallisiin arvoihin, vahvaan vakavaraisuuteen, osaavaan riskienhallintaan ja asiakkaiden kunnioittamiseen. OP Ryhmän perustehtävänä on luoda vahvan vakavaraisuutensa ja tehokkuutensa avulla kestävää taloudellista menestystä, turvallisuutta ja hyvinvointia omistaja-asiakkailleen ja toimintaympäristölle. Liiketoiminnallisessa roolissa ryhmä tarjoaa asiakkaille kilpailukykyisiä tuotteita ja palveluita sekä huolehtii toimintansa kannattavuudesta.

Välillisiä taloudellisia vaikutuksia syntyy toiminnan vaikutuksista paikallisen ja alueellisen talouden elinvoimaisuuteen sekä yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Esimerkkejä välillistä taloudellisista vaikutuksista ovat työllistäminen, hankinnat, investoinnit, rahoitus ja verojen maksu. Rooli talouden rahoittajana ja vakuuttajana sekä vastuu asiakkaista korostuvat erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina.

Tuloksesta maksetuilla veroilla mitattuna OP Ryhmä on yksi Suomen suurimmista veronmaksajista. Kaikki 167 osuuspankkia maksavat yhteisöveronsa paikallisesti toimialueelle. Maksamalla verot Suomeen ryhmä on edistämässä koko Suomen menestystä

Finanssitoimialalla merkittäviä yhteiskunnallisia tehtäviä ovat talousrikollisuuden ja väärinkäytösten aktiivinen torjunta, kuten lahjonnan ja korruption kitkeminen sekä kilpailunvastaisuuden poistaminen. Suhtautumisemme kilpailunvastaisuuteen on ehdottoman kielteinen. OPlle on tärkeää noudattaa lakeja ja Hyvän liiketavan periaatteita. OP Ryhmässä ei tueta poliittisia puolueita eikä osallistuta yksittäisten ehdokkaiden vaalikampanjoiden tukemiseen.

Tavoitteet

Perustaltaan osuustoiminnallisena toimijana OP Ryhmän tavoitteena ei ole voiton maksimointi omistajille, vaan osuuskunnan omistaja-asiakkaiden tarvitsemien palvelujen tuottaminen mahdollisimman tehokkaasti. Liiketoiminnan tuloksesta merkittävä osa palautuu omistaja-asiakkaille. Loppuosa tuloksesta jää ryhmän taseen vahvistamiseen ja luotonantokyvyn turvaamiseen. Meidän tulee toimia tehokkaasti, tuottaa asiakkaiden tarvitsemat palvelut kilpailukykyisesti ja olla kannattava ja vakavarainen.

Lue lisää osiosta Taloudelliset tavoitteet.

Politiikat ja sitoumukset

Ulkoinen raportointi perustuu muun muassa IFRS-standardeihin, osakeyhtiölakiin, luottolaitoslakiin, vakuutusyhtiölakiin, kirjanpitolakiin sekä Finanssivalvonnan standardeihin ja määräyksiin. OP Ryhmään kuuluvien yhtiöiden kirjanpidossa, tilinpäätöksessä ja konsernitilinpäätöksessä noudatetaan yhtenäisiä periaatteita. Ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunnan vastuulla on standardien, muiden tilinpäätöksen laatimista koskevien lakien ja viranomaisten kirjanpitomääräysten tulkinta, ohjeistus ja neuvonta sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden laadinta ja noudattamisen valvonta. Tarvittaessa tilintarkastajilta hankitaan lausunto valituista periaatteista ja tulkinnoista.

Suhtautumisemme korruptioon ja lahjontaan on ehdottoman kielteinen. OPlle on tärkeää noudattaa lakeja ja Hyvän liiketavan periaatteita. OP Ryhmässä ei tueta poliittisia puolueita eikä osallistuta yksittäisten ehdokkaiden vaalikampanjoiden tukemiseen. OPn keskusyhteisön hallintoneuvoston vahvistamassa Hyvän liiketavan periaatteet -dokumentissa on linjattu, että vältämme kaikkia tilanteita, jotka voivat asettaa itsemme ja OP Ryhmän alttiiksi lahjusepäilyille. Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjuntaamme ohjaavat kansallinen lainsäädäntö, viranomaismääräykset, kansainväliset käytänteet sekä ylimmässä johdossa hyväksytty Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen toimintamalli.

Johtaminen

OP Ryhmän liiketoiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista seurataan OP Ryhmän kattavalla taloudellisella raportoinnilla ja riskiraportoinnilla sekä näiden säännöllisellä läpikäynnillä toimivan johdon ja OP Osuuskunnan johtokunnan kokouksissa. Kuukausittainen johdon tulos- ja riskiraportti laaditaan joka kuukausi samoilla periaatteilla. Raporttia laadittaessa ja sitä läpikäytäessä varmennetaan tuloksen ja raportoinnin oikeellisuutta analysoimalla tulos- ja riskiasemaa sekä poikkeamia tavoitteista.

OP Osuuskunnan johtokunta on talouden ohjaukseen liittyvissä asioissa ylin päättävä elin. Johtokunta vastaa siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Johtokunta päättää raportoinnista, menettelytavoista ja laadullisista ja määrällisistä mittareista, joilla toiminnan tehokkuutta ja tuloksellisuutta arvioidaan. Johtokunta käsittelee ja hyväksyy ryhmän konsernitilinpäätöksen ja osavuosikatsaukset.

Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunnan tehtävänä on avustaa hallintoneuvostoa varmistumaan, että keskusyhteisökonsernissa ja OP Ryhmässä on koko toiminnan kattava riittävä ja toimiva sisäinen valvontajärjestelmä sekä huolehtimaan siitä, että keskusyhteisökonsernin ja OP Osuuskunnan kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on järjestetty asianmukaisesti.

Taloudellisen raportoinnin oikeellisuutta arvioivat lakisääteisesti tilintarkastajat.

Hyvän liiketavan periaatteet -ohjeen jalkauttamiseksi on toteutettu koko OP Ryhmän henkilöstölle pakollinen verkkokurssi. Eturistiriitojen hallinta OP Ryhmässä -ohjeella pyritään estämään korruptiotapaukset. Kaikki OP Ryhmän yhteisöt vastaavat osaltaan eturistiriitoja koskevan ohjeistuksen noudattamisesta yhteisössä. Jokaisen yhteisöissä toimivan johto- ja toimihenkilön tulee tuntea ohjeistus. Vastuu ohjeistuksen noudattamisen valvonnasta on jokaisella esimiehellä ja viime kädessä valvonnasta vastaa kunkin yhteisön toimitusjohtaja ja hallitus. Eturistiriitojen hallintaa koskeva ohjeistus tulee käsitellä yhteisössä ja sen henkilöstön keskuudessa säännöllisin väliajoin sekä aina perehdytettäessä henkilö uuteen tehtävään. OPlla on väärinkäytöksien torjuntaan osoitettu turvallisuushenkilökunta, joka käsittelee ryhmän sisäiset ja ulkoiset väärinkäytökset. Rikoksen tunnusmerkit täyttävistä tapahtumista tehdään aina tutkintapyyntö ja väärinkäytöksiin liittyvistä asioista raportoidaan kulloinkin asianomaiselle viranomaiselle, esimerkiksi Finanssivalvonnalle, sekä sisäisesti OPn johtokunnalle. Olemme järjestäneet rahanpesulain mukaisesti asiakkaan tuntemisen ja jatkuvan seurannan menetelmät sekä henkilöstön koulutuksen, ohjeistuksen ja suojelun. Epäilyttävistä tapahtumista raportoimme rahanpesun selvittelykeskukselle lainsäädännön vaatimusten mukaisesti.

Ohjelmat, projektit ja aloitteet

Näkökulmia ohjaa muun muassa YK:n Clobal Compact -aloite sekä OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille

Valitusjärjestelmät

Epäkohdista voi keskustella ensin oman esimiehen kanssa. Rikoksen tunnusmerkit täyttävistä tapahtumista tehdään aina tutkintapyyntö, ja väärinkäytöksiin liittyvistä asioista raportoidaan kulloinkin asianomaiselle viranomaiselle.

201 Taloudelliset tulokset

GRI 201-1 Suoran taloudellisen lisäarvon tuottaminen ja jakautuminen

OP Ryhmän asiakasomisteisen perustan luoman kaksoisroolin myötä liiketoiminnan hyöty ja lisäarvo kanavoituu asiakassuhteen kautta jäsenille ja asiakkaille. Osuuspankit käyttävät tuloksensa asiakkaiden hyväksi keskittämisetuina ja muina taloudellisina etuina sekä palvelukyvyn ylläpitona ja kehittämisenä. Uusia OP-bonuksia kertyi 220 miljoonaa euroa eli 6 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Merkittävällä osalla OPn taloudellisista vaikutuksista on välillisiä vaikutuksia myös paikallisen ja alueellisen talouden elinvoimaisuuteen. Esimerkkejä välillisistä taloudellisista vaikutuksista ovat:

  • työllistäminen (uusien työpaikkojen luonti, harjoittelupaikat, kesätyöpaikat)
  • hankinnat (ostot paikallisilta tavaran- ja palveluntoimittajilta)
  • investoinnit (kiinteistöt, ylläpito, paikallinen infrastruktuuri ja rakennushankkeet)
  • rahoitus (uusien yritysten perustamiseen liittyvä rahoitus, paikallisten kohteiden rahoitus, luotonannon eettiset kriteerit toimialoittain)

Taloudellisen lisäarvon tuottaminen ja jakautuminen sidosryhmittäin:

Suomi 2013 2014 2015 2016 2017
Tuotettu suora taloudellinen lisäarvo
a) Tuotot 2 450 2 657 2 808 2 910 3 062
Taloudellisen lisäarvon jakauma
b) Ostot 619 661 574 640 767
c) Henkilöstökulut 791 741 781 762 758
d) Palautukset omistaja-asiakkaille 193 195 195 206 217
e) Tuloverot 36 308 249 223 223
f) Lahjoitukset ja tuki 3 4 3 6 2,3
Liiketoiminnan kehittämiseen 807 749 1 007 1 073 1 095

Osuuspankit ovat useilla paikkakunnilla yksi suurimmista veronmaksajista, ja ryhmätasolla OP on Suomen suurimpia veronmaksajia. OP Ryhmän katsauskauden tuloverot olivat 223 miljoonaa euroa (223). Efektiivinen verokanta oli 20,7 prosenttia (19,6).

OPn verojalanjälki.

GRI 201-2 Ilmastonmuutoksen taloudelliset vaikutukset ja muut riskit ja mahdollisuudet organisaation toiminnalle

Ilmastonmuutoksella on laajoja vaikutuksia ja se aiheuttaa merkittäviä epävarmuuksia yhteiskunnalle. Yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme kestävää taloutta sekä tuemme ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista. OPn suorat vaikutuksen ilmastonmuutokseen ovat vähäiset. Ympäristöriskit, ilmastoriskit mukaan lukien, voivat kuitenkin vaikuttaa OPn liiketoimintaan paitsi välittömästi, myös välillisesti asiakkaisiin ja sidosryhmiin kohdistuvien vaikutusten kautta. Päästö- ja energiaintensiivisillä toimialoilla ilmastonmuutoksella ja esimerkiksi siihen liittyvällä sääntelyllä voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Välillisiä ilmastonmuutosvaikutuksia syntyy OPn rahoituksien ja sijoituksien kautta.

Sään ääri-ilmiöt kuuluvat operatiivisina riskeinä myös OPn oman toiminnan jatkuvuussuunnittelun piiriin. Lisäksi ilmastonmuutokseen liittyvät huolenaiheet saattavat muodostaa maineriskejä, mikäli OPn tai jopa sen kumppanien tai asiakkaiden toiminnassa havaittaisiin merkittävää ristiriitaa ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa.

Toisaalta yleinen ympäristötietoisuuden paraneminen luo myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi ympäristövastuuta korostaville sijoitustuotteille sekä erilaisille omaisuusvakuutuksille. Vahinkovakuutusliiketoiminnassamme seurataan jatkuvasti ilmastonmuutoksen riskivaikutuksien kehitystä nykyisten voimassa olevien ja uusien vakuutustuotteiden kannalta. Tavoitteenamme on kattaa mahdollisimman laajasti kaikki vakuutuskelpoiset riskit muuttuvissakin olosuhteissa. Ilmastonmuutokseen liittyvien riskien taloudellisia vaikutuksia OP arvioi vuosittain CDP-vastauksessaan.

203 Välilliset taloudelliset vaikutukset

GRI 203-1 Infrastruktuuri-investoinnit sekä tarjotut yleishyödylliset palvelut

OPlla on koko Suomen kattava pankki- ja vahinkovakuutuspalveluverkko, jolla halutaan varmistaa asiakkaiden tasa-arvoiset asiointimahdollisuudet. Palveluverkko kattaa sekä digitaaliset palvelukanavat (op.fi, OP -mobiili, Pivo), puhelinpalvelun että toimipaikkaverkon. Kehitämme palveluitamme kuunnellen asiakkaiden muuttuvia tarpeita.

Pohjola Terveys Oy:llä on neljä Pohjola Sairaalaa, jotka tarjoavat kattavasti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut, tutkimukset, leikkauspalvelut sekä kuntoutuksen. Sairaalaverkosto valmistuu toukokuussa 2018 avautuvan Turun Pohjola Sairaalan myötä. Sairaalaverkosto täydentyy syksyn 2018 aikana Lappeenrantaan ja Poriin avattavilla lääkärikeskuksilla. Palvelut ovat osa OPn liiketoimintaa ja luovat perustehtävämme mukaisesti hyvinvointia koko toimintaympäristöllemme.

GRI 203-2 Keskeiset epäsuorat taloudelliset vaikutukset ja niiden laajuus

Epäsuorista taloudellisista vaikutuksista sekä yhteisöllisten ja alueellisten vaikutusten arvioinnista voi lukea lisää Paikallisuus ja osuuspankit -osiosta.

OP on myös merkittävä tavaroiden ja palvelujen ostaja. Tuotteiden, palveluiden, oikeuksien ja korvauspalveluiden kumppaniverkoston yhteenlaskettu ostovolyymi oli vuonna 2017 noin 1 700 miljoonaa euroa, ja toimittajia oli yli 20 000. Lisäksi ryhmän liiketoiminnat vastaavat itse varainhankintaan ja sijoitustoimintaan liittyvistä hankinnoista.

 

 

205 Korruptionvastaisuus

205-1 Liiketoimintayksiköt, joille tehty korruptioon liittyvä riskianalyysi

OP Ryhmän yhteisöissä noudatetaan Operatiivisten riskien hallinnan menettelytavat -ohjetta. Keskusyhteisö on laatinut vuonna 2017 riskikartoitussuunnitelman prosesseittain. Tarvittaessa kartoitettavista kokonaisuuksista sovitaan yhdessä ryhmän yhteisöjen kanssa. Vuosittain OP Ryhmässä tehdään riskiarviointeja, joissa huomioidaan ja kartoitetaan myös lahjontaan liittyvät riskit.

Menettelytapaohjeen mukaisesti yhteisö päivittää operatiivisten riskien kartoituksen vuosittain. Riskikartoitukset perustuvat yhteisön itsearvioon toiminnan operatiivisista riskeistä ja niiden hallinnasta. Kartoitusprosessin mukaisesti kukin yhteisö tunnistaa ja arvioi olennaisimmat toimintaansa kohdistuvat riskit. Tunnistamisessa käytetään apuna ryhmän yhteistä riskikirjastoa, jossa on lueteltu erilaisia riskejä jaoteltuna seitsemään riskiluokkaan. Sisäinen väärinkäytös -luokassa on valittavissa riski lahjuksen antaminen tai ottaminen. Lahjonta ei ole noussut olennaiseksi riskiksi yhdessäkään riskikartoituksessa.

205-2 Korruptionvastaisiin politiikkoihin ja menettelytapoihin liittyvä kommunikointi ja koulutus

OPn keskusyhteisön hallintoneuvoston vahvistamassa Hyvän liiketavan periaatteet -dokumentissa on linjattu, että vältämme kaikkia tilanteita, jotka voivat asettaa itsemme ja OP Ryhmän alttiiksi lahjusepäilyille. Hyvän liiketavan periaatteet -ohjeen jalkauttamiseksi viestintään ja koulutukseen on toteutettu koko OP Ryhmän henkilöstölle pakollinen verkkokurssi. Vuoden 2017 lopussa kurssin oli suorittanut 89 % (100) Suomen henkilöstöstä.

Eturistiriitojen hallinta OP Ryhmässä -ohjeella pyritään estämään korruptiotapaukset. Kaikki OP Ryhmän yhteisöt vastaavat osaltaan eturistiriitoja koskevan ohjeistuksen noudattamisesta yhteisössä. Jokaisen yhteisöissä toimivan johto- ja toimihenkilön tulee tuntea ohjeistus ja se on käsiteltävä hallituksissa vuosittain. Vastuu ohjeistuksen noudattamisen valvonnasta on jokaisella esimiehellä ja viime kädessä valvonnasta vastaa kunkin yhteisön toimitusjohtaja ja hallitus. Eturistiriitojen hallintaa koskeva ohjeistus tulee käsitellä yhteisössä ja sen henkilöstön keskuudessa säännöllisin väliajoin sekä aina perehdytettäessä henkilö uuteen tehtävään.

Hankinnan toimittajan on OP Ryhmälle palveluita tai tavaroita toimittaessaan noudatettava yhteiskuntavastuun toimittajavaatimuksia, OP Ryhmän hankintaehtoja ja hyvän liiketavan periaatteita sekä soveltuvaa lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia.

206 Kilpailun rajoittaminen

206-1 Kilpailuoikeudellisten säännösten rikkomiseen, kartelleihin ja määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön liittyvät oikeustoimet

Finanssivalvonta antoi 7.3.2017 OP Helsingille julkisen varoituksen ja 400 000 euron seuraamusmaksun selonottovelvollisuuteen liittyvistä puutteellisuuksista sijoitusneuvonnassa. Sanktioiden taustalla oli se, että sijoitusneuvonnassa ei ollut riittävästi selvitetty asiakkaiden sijoitustavoitteita, taloudellista asemaa eikä sijoituskokemusta ennen sijoitusneuvonnan tarjoamista. Lisäksi pankki ei ollut säilyttänyt ja dokumentoinut tietoja asiakkaille tarjotusta sijoitusneuvonnasta siten, että niiden avulla olisi voitu jälkikäteen todentaa tapahtumien kulku. Korjaavia toimenpiteitä on toteutettu ryhmätasoisesti: sijoitustuotteiden myynnissä käytettäviä järjestelmiä on kehitetty sääntelyn mukaisten menettelytapojen ja dokumentoinnin varmistamiseksi. Lisäksi ryhmän sijoitusneuvonnan ohjeistusta on päivitetty ja henkilöstöä on koulutettu.

Vuoden 2015 lopussa OP sai määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön liittyvän selvityspyynnön. Kilpailijan väitteen mukaan OPlla on määräävä markkina-asema vähittäispankkipalveluissa ja OPn käyttävän tätä asemaa väärin sitomalla yhteen vähittäispankkipalvelut ja vahinkovakuutuspalvelut. Lisäksi OPn väitetään tarjoavan vahinkovakuutustuotteita alle tuotantokustannusten. Tapauksen selvittäminen on edelleen kesken. OP haluaa hyvässä yhteistyössä toimien toimittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle kaikki heidän toivomansa tiedot.

Hankinta

Tavoite

OPn hankinnan tavoitteena on varmistaa hankittavien tuotteiden, palveluiden tai oikeuksien kokonaiskustannustehokkuus, laadukkuus, luotettavuus ja eettisyys sekä ammattimainen toimittajajohtaminen OP Ryhmän ja sen asiakkaiden eduksi.

Politiikat ja sitoumukset

OPn hankinnat ja tilaukset perustuvat OP Hankinnan neuvottelemiin ryhmätasoisiin puitesopimuksiin tai OP Ryhmän Yleisiin Hankintasopimusehtoihin. Näissä sopimuksissa edellytetään toimittajien huomioivan yhteiskuntavastuun toimittajavaatimuksien (Toimittajien yhteiskuntavastuuvaatimukset) lisäksi OPn Hyvän liiketavan periaatteet sekä Global Compact -aloitteen toiminnassaan ja noudattavan kulloinkin sovellettavia lakeja ja määräyksiä.

Johtaminen

Toimittaja tekee yhteiskuntavastuun itsearvioinnin ensimmäisen kerran kilpailutuksen yhteydessä, ja sen jälkeen yhteistyön aikana säännöllisesti OP Hankinnan kanssa sovitun toimintamallin mukaisesti. OP auditoi toimittajia vuosittaisen yhteiskuntavastuun auditointisuunnitelman mukaisesti.

Vastuullisuusauditoinnin jatkuva seuranta on osa OPn toimittaja- ja vastuullisuusjohtamisen mallia, johon kuuluvat mm. säännölliset tapaamiset nimettyjen hankintapäälliköiden kanssa. Toimittajien yhteiskuntavastuu­vaatimukset on liitetty osaksi hankintasopimuksia vuoden 2011 lopusta alkaen. OPn toimittajakanta on painottunut Suomeen ja näiden erityisesti kotimaassa tuottamiin palveluihin, joten hankintojen vastuullisuuteen liittyvä riskitaso on hallittavissa läpinäkyvän ja johdetun toimittajayhteistyön keinoin.

Ohjelmat, projektit ja aloitteet

YK:n Global Compact

Valitusjärjestelmät

Toimittajan epäillyistä säännösten ja määräysten rikkomuksista voi keskustella hankintajohtajan tai vastaavan hankintapäällikön kanssa. Ilmoitus voi myös koskea OP Ryhmän arvojen vastaista toimintaa.

204-1 Paikalliset hankinnat

OP Ryhmän merkittävimmät toimipaikat sijaitsevat Suomessa. Hankinnoista vuonna 2017 noin 90 % tehtiin paikallisesti Suomesta.