Omistaja-asiakkaan etu ohjaa toimintaamme

OPn omistaa noin 1,8 miljoonaa omistaja-asiakasta. Asiakkaidemme omistamana luomme perustehtävämme mukaisesti hyvinvointia omistaja-asiakkaillemme ja toimintaympäristöllemme. Siksi toimintamme keskiössä on omistaja-asiakas.

Omistaja-asiakkaaksi voi liittyä maksamalla oman osuuspankkinsa jäsenosuusmaksun. Jäsenosuus oikeuttaa omistaja-asiakkaan moninaisiin hyötyihin ja antaa äänestysoikeuden pankin edustajiston vaaleissa. Jäsenosuusmaksu on kertasijoitus, muita maksuja tai kuluja ei ole. Omistaja-asiakkaiden on ollut vuodesta 2014 lähtien mahdollista tehdä lisäsijoituksia omaan osuuspankkiinsa Tuotto-osuuksien kautta. Osuuspankki maksaa Tuotto-osuuksille vuosittain korkoa pankin tuloksen perusteella ja ohjaa myös tällä tavoin osan menestyksestään omistaja-asiakkailleen. Vuodelta 2017 OP ennakoi maksavansa Tuotto-osuuksille korkoa 3,25 prosenttia (3,25).

 

 

Omistaja-asiakkaan hyödyt ja OP-bonukset

Liiketoiminnan tuloksesta merkittävä osa palautetaan omistaja-asiakkaille OP-bonuksina, joita kertyy pankki-, vahinkovakuutus- ja varallisuudenhoidon palveluista ja joita käytetään palvelumaksuihin ja vakuutuslaskuihin. Omistaja-asiakas saa myös alennuksia vakuutuksistaan.

Lisäksi omistaja-asiakkaalla on pääsy omistaja-asiakkaiden palvelukokonaisuuksiin, kuten edullisempiin päivittäispankkipalveluihin, uuteen kiinteäkorkoiseen asuntolainaan ja OP-sijoituskumppani-palveluun. Omistaja-asiakkaat voivat myös ostaa, myydä ja vaihtaa suurinta osaa OPn rahastoista ilman kaupankäyntikuluja.

Vuonna 2017 OP-bonuksia käytettiin pankki- ja varallisuudenhoitopalveluihin yhteensä 103 miljoonaa euroa (101) ja vahinkovakuutustuotteiden vakuutusmaksuihin 114 miljoonaa euroa (107). Omistaja-asiakkaille on vuodesta 1999 lähtien maksettu OP-bonuksina yhteensä yli 1,9 miljardia euroa. Vuonna 2017 asiakkaille kertyi bonuksia 220 miljoonaa euroa (208). Vahinkovakuutuksen keskittämisalennuksia annettiin yhteensä 70 miljoonaa euroa (67). Omistaja-asiakkaat ovat hyötyneet rahastojen kaupankäyntikulujen poistamisesta yli 5 miljoonaa euroa.

Omistaja-asiakas vaikuttaa monin tavoin

Osuustoiminnan periaatteiden mukaisesti omistaja-asiakkaat voivat halutessaan vaikuttaa pankin päätöksentekoon ja toiminnan kehittämiseen. Pankin hallinnon kautta omistaja-asiakkaiden vaikutusmahdollisuudet ulottuvat alueellisen elinkeinoelämän ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Pankin tekemiseen voi vaikuttaa mm. seuraavilla tavoilla:

  • Osuuspankin hallinnossa: Edustajisto on pankin ylin päättävä elin ja sen jäseninä toimivat omistaja-asiakkaat. Edustajistoon voi asettua ehdolle ja vaikuttaa sen kautta pankin toimintaan. Jokaisella omistaja-asiakkaalla on mahdollisuus äänestää omistamansa pankin edustajiston vaaleissa.
  • Digitaalisissa yhteisöissä: Monissa pankeissa uutena vaikuttamisen kanavana on otettu käyttöön omistaja-asiakasyhteisö, digitaalinen foorumi, jossa pankki pyytää säännöllisesti omistaja-asiakkailta mielipiteitä ja palautetta erilaisista asioista. Omistaja-asiakasyhteisön kautta vaikutetaan esimerkiksi siihen, mihin hyväntekeväisyyskohteeseen pankin osoittamat varat lahjoitetaan.
  • Tuote- ja palvelukehityksessä: Asiakkaat voivat osallistua OPn tuote- ja palvelukehitykseen Helsingin Vallilassa toimivassa OP Helsingin konttorissa sekä verkossa OP Lab -sivustolla ja Paja-asiakasyhteisössä.

Suomen toistaiseksi suurimmat sähköiset vaalit

OP Ryhmän 81 osuuspankissa järjestettiin syksyllä 2017 sähköiset edustajiston vaalit, joissa ehdokasasettelu, vaalikone ja itse äänestäminen olivat mahdollisia verkossa. Omistaja-asiakkaat valitsivat keskuudestaan pankin edustajiston seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Vaalien tulokset julkistettiin joulukuun 2017 alussa.

OPn edustajiston vaalit:

  • 81 osuuspankkia, jossa vaalit järjestettiin samanaikaisesti
  • äänioikeutettuja 1,5 miljoonaa, joista 1,2 miljoonalla oli mahdollisuus äänestää sähköisesti
  • 5 600 ehdokasta, lähes 2 400 edustajistoon valittua
  • yli 300 000 äänestänyttä, äänestysprosentti 26 prosenttia
  • 66 % äänistä annettiin sähköisesti, 34 % postiäänestyksellä.