Osuuspankit vaikuttavat paikallisesti

Osuuskunta yritysmuotona sekä osuustoiminta aatepohjana lisäävät yhteisöllisyyttä ja jatkuvuutta OPn toimintaympäristössä.

OP on vahvasti sitoutunut asiakkaisiinsa ja toimintaympäristöönsä. Tunnemme paikallisen toimintaympäristömme pitkältä ajalta ja pystymme siksi rahoittamaan kotitalouksia ja yrityksiä myös haastavina aikoina. Paikallisen yritystoiminnan rahoittaminen onkin yksi pitkäaikaisen alueellisen hyvinvoinnin tärkeimmistä edellytyksistä. OPn alueelliset vaikutukset koskevat laajasti koko Suomea, sillä ryhmän konttori- ja palvelupisteverkosto on noin 400 konttorilla maan laajin ja tihein.

Tukea paikallisyhteisöille

OP toteuttaa perustehtäväänsä liiketoimintaroolin ohessa myös yhteisöllisen roolin kautta. Se merkitsee toimintaympäristön hyvinvoinnista ja elinvoimaisuudesta huolehtimista ja näkyy myös yleishyödyllisten yhteisöjen tukena, lahjoituksina ja sponsorointeina. Osuuspankit voivat omalla päätöksellään tukea esimerkiksi kotiseutunsa kulttuurielämää ja urheiluseurojen toteuttamaa lasten ja nuorten liikuntakasvatusta.

Vuonna 2017 eri puolilla Suomea 40 osuuspankkia tarjosi yhteensä yli tuhat kesätyöpaikkaa 15–17-vuotiaille nuorille paikallisissa yleishyödyllisissä yhdistyksissä. Kesäduuni OPn piikkiin -kampanjan tarkoituksena on auttaa nuoria saamaan työkokemusta tarjoamalla paikallisille yleishyödyllisille yhdistyksille ja seuroille mahdollisuuden palkata nuori kahden viikon ajaksi osuuspankin kustantamana.

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi OP halusi madaltaa kynnystä vapaaehtoistyön tekemiseen. Kaikki suomalaiset kutsuttiin mukaan tekemään vapaaehtoistyötä yhdessä yhteensä sadan henkilötyövuoden edestä, ja OP avasi kaikille avoimen vapaaehtoistyön kohtaamispaikan osoitteeseen Hiiop100.fi. Juhlavuoden aikana OP Ryhmän työntekijät ja hallinto tekivät ympäri Suomen yhdessä kumppaneiden ja suomalaisten kanssa yli 274 vuotta vapaaehtoistyötä.

Taloustaitohankkeessa OP Ryhmän vapaaehtoiset työntekijät vetävät ympäri Suomen nuorisotyön kautta löytyneille nuorille taloustaitojen ryhmäkoulutuksia. Lisäksi osa pankkien vapaaehtoisista toimii henkilökohtaisena talousmentorina yksittäisille nuorille. Taloustaitohanke tavoittaa erityisesti nuoria, joilla on vaikeuksia taloudenhallinnassa. Vuonna 2017 Taloustaitohankkeeseen osallistui 130 OPlaista. Taloustaitohanketta koordinoi Helsingin Diakonissalaitos.

OP tuki myös Suomen yliopistoja mittavalla lahjoituskokonaisuudella. Osuuspankit ja OPn keskusyhteisö lahjoittivat lahjoituskaudella 2015–2017 yhteensä 6,3 miljoonaa euroa suomalaisille yliopistoille. Yliopistolahjoituksilla haluamme olla varmistamassa suomalaisen yliopistotason koulutuksen ja tutkimuksen sekä Suomen pitkän aikavälin menestystä.

Osuuspankit ovat merkittäviä työllistäjiä ja veronmaksajia

Suurella osalla OPn taloudellisista vaikutuksista on välillisiä vaikutuksia myös paikallisen ja alueellisen talouden elinvoimaisuuteen. OP on esimerkiksi merkittävä työllistäjä useilla paikkakunnilla. Vuoden 2017 lopussa OPn palveluksessa oli 12 269 henkilöä (12 227). Vakinaisessa työsuhteessa oli 94 prosenttia (93) ja määräaikaisessa työsuhteessa 6 prosenttia (7). Suomessa työskenteli 11 847 henkilöä, Virossa 180, Latviassa 111 ja Liettuassa 131 henkilöä. Kesätyöntekijöitä ja -harjoittelijoita OPn palveluksessa oli vuonna 2017 yhteensä 439 (492).

Useilla paikkakunnilla osuuspankit kuuluvat suurimpien veronmaksajien joukkoon, ja myös ryhmätasolla OP on Suomen suurimpia veronmaksajia. OP Ryhmän tilikauden 2017 tuloverot olivat 223 miljoonaa euroa (223).

Katso verojalanjälki.

Vuonna 2017 kolmessa osuuspankissa, OP Helsingissä, OP Lounaismaassa ja OP Pohjois-Karjalassa toteutettiin tutkimukset, joissa mitattiin pankkien alueellisia ja yhteisöllisiä vaikutuksia. Tutkimusten tavoitteena oli muun muassa osuuspankkien olennaisimpien alueellisten vaikutusten tunnistaminen sekä toimintojen vaikutusten kertominen konkreettisilla mittareilla. Tutkimusten tulosten perusteella pankit voivat kertoa niiden toiminnan vaikuttavuudesta, esimerkiksi omistaja-asiakkaille ja muille sidosryhmille. Tutkimukset tarjoavat pankeille työkalun alueellisen ja yhteisöllisen vaikuttavuuden tavoitteelliseen kehittämiseen.