Sidosryhmät

Sidosryhmävuorovaikutus on olennainen osa OPn osuustoiminnallista toimintamallia. Vuoropuhelu sidosryhmien kanssa on edellytys OPn yhteisöllisessä roolissa onnistumiselle. Kuulemalla sidosryhmiämme voimme ymmärtää niiden odotuksia ja löytää siten keinot edistää hyvinvointia toimintaympäristössämme. Haluamme kuuntelemalla ja keskustelemalla oppia ja ymmärtää sitä, miten voimme yrityksenä entistä tavoitteellisemmin hakea ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin ja uudistaa Suomea.

Sidosryhmätoiminnan tavoitteena on tunnistaa OPn yhteiskuntavastuutoiminnan kehityskohtia, kuvata sidosryhmille OPn uudistumista digitaalisen ajan monialaiseksi palveluyritykseksi ja tehdä sidosryhmädialogista entistä vaikuttavampaa. Työn tukena on vuonna 2017 toimintansa käynnistänyt yhteiskuntasuhteiden ja vaikuttajaviestinnän yksikkö. OPn Sidosryhmäfoorumi jatkoi säännöllisiä kokoontumisia. Sidosryhmäfoorumin jäseninä on edustajia työmarkkinajärjestöistä, think tankeista, poliittisista puolueista, yliopistoista ja kansalaisjärjestöistä.

Sidosryhmien näkemyksiä kartoitetaan ja sidosryhmäyhteistyön onnistumista mitataan erilaisilla tutkimuksilla ja palautekyselyillä. OPn oman median kanavia, kuten näkemysmedia Chydeniusta on uudistettu sidosryhmädialogin vahvistamiseksi erityisesti päättäjien keskuudessa.

 

 

Esimerkkejä vuoden 2017 yhteistyöstä sidosryhmiemme kanssa on esitetty alla olevassa taulukossa.

Sidosryhmä

Esimerkkejä yhteistyön muodoista ja sidosryhmien odotuksiin vastaamisesta

Henkilöstö

Koko OP Ryhmän henkilöstö Suomessa ja ulkomailla kuuluu kehitys- ja tavoitekeskustelujen piiriin. OP Ryhmässä halutaan luoda tasa-arvoiset työskentelymahdollisuudet kaikille. Henkilöstöä kuullaan säännöllisesti henkilöstötutkimuksilla.

Omistaja-asiakkaat ja asiakkaat

Asiakkaidensa omistaman OP Ryhmän tavoitteena ei ole voiton maksimointi omistajille, vaan osuuskunnan omistaja-asiakkaiden tarvitsemien palvelujen tuottaminen mahdollisimman tehokkaasti. Haluamme tarjota alan parhaat keskittämisedut. Omistaja-asiakkaamme ovat vahvasti edustettuina OP Ryhmän päätöksenteossa hallinnon kautta. Lisäksi asiakkaamme ovat keskiössä kaikessa tuote- ja palvelukehityksessämme.

Sijoittajat

OP Ryhmän sijoittajia ovat osuuspankkien tuotto-osuuksien haltijat ja ryhmän yhtiöiden liikkeeseen laskemien velkainstrumenttien haltijat. OP noudattaa taloudellista tiedottamista samassa laajuudessa kuin listayhtiöt, ja IR-toiminto huolehtii suhteista velkasijoittajiin.

Edustajisto ja hallinto

OP Ryhmän 81 osuuspankissa järjestettiin marraskuussa 2017 edustajiston vaalit, joissa omistaja-asiakkaat valitsivat keskuudestaan edustajiston omaan pankkiinsa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Edustajistoihin valittiin yhteensä lähes 2 400 jäsentä. Ehdokkaita oli yhteensä yli 5 600.

Lähiyhteisöt

Osuuspankit järjestävät eri kohderyhmille paljon erilaisia tilaisuuksia, kuten talouslukutaitoa kehittäviä oppilaitosvierailuja, luentoja, asiakastilaisuuksia ja perinteisiä lasten Hippo-urheilukisoja. Monet osuuspankit tukevat paikallisia urheiluseuroja ja kulttuuritapahtumia sekä lahjoittavat hyväntekeväisyyteen ja tukevat yrittäjyyttä. OP on mukana pankkien yhteisessä nuorten taloustaitohankkeessa. Satavuotiaan Suomen kunniaksi OP Ryhmän työntekijät ja hallinto tekivät ympäri Suomen yhdessä kumppaneiden ja suomalaisten kanssa yli 274 vuotta vapaaehtoistyötä.

Media

OPn johtajat ja asiantuntijat tapaavat toimittajia, vastaavat kysymyksiin ja avaavat keskusteluja eri kanavissa. OP on aktiivisesti läsnä sosiaalisessa mediassa. Facebook ja Twitter ovat sosiaalisen median pääkanavamme. OP jatkaa oman median kehitystyötä, kuten vuonna 2017 avatun op.median ja uudistetun näkemysmedian Chydeniuksen kehittämistä.

Koulut ja yliopistot, tiedeyhteisö

OP on mukana useissa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö- ja rekrytointitapahtumissa eri puolella Suomea. Vuonna 2017 järjestimme lukuisia työharjoittelu- ja kesätyöpaikkoja sekä lopputyömahdollisuuksia opiskelijoille. Olemme mukana mahdollistamassa Hundred – 100 koulua -hanketta yhtenä pääyhteistyökumppanina. Lisäksi osuuspankit ja OPn keskusyhteisö lahjoittivat lahjoituskaudella 2015–2017 yhteensä 6,3 miljoonaa euroa suomalaisille yliopistoille.

Kansalaisjärjestöt

OP haluaa olla aktiivinen vastuullisuusviestinnässään ja pyrkii vastaamaan esitettyihin tieto- ja keskustelupyyntöihin. OPn Asiakaskokemus ja viestintä saattaa tarvittaessa sidosryhmien huolenaiheita ylimmän johdon tietoon. OP tarjoaa järjestöille uuden vapaaehtoistyön digitaalisen välityspalvelun osoitteessa Hiiop100.fi.

Toimialajärjestöt, työmarkkinajärjestöt

OP on uuden strategian mukaisesti matkalla finanssiryhmästä monialaiseksi palveluyritykseksi ja kuuluu työnantajana Palvelualojen työnantajat Paltaan. OP vaikuttaa aktiivisesti myös kansainvälisissä toimialajärjestöissä, esimerkiksi EACB:ssa (European Association of Co-operative Banks).

Päättäjät ja viranomaiset

OP Ryhmä käy aktiivista vuoropuhelua ja tekee yhteistyötä kotimaisten viranomaisten sekä ministeriöiden ja niiden virkamiesten kanssa ajankohtaisista lainsäädäntöhankkeista. OP Ryhmän edunvalvontayksikkö vastaa lainsäädäntöhankkeiden edunvalvonnasta sekä tapaa ja informoi Euroopan parlamentin jäseniä ja eduskunnan kansanedustajia lainsäädäntöhankkeiden vaikutuksista suomalaiseen finanssialaan. Yhteisöllisessä roolissaan OPn tavoitteena on löytää vaikuttamiskeinoja, joilla on myös suomalaisen yhteiskunnan ja kansantalouden kannalta myönteisiä vaikutuksia.