Keskeiset tapahtumat

OPn verkkopalvelu uudistui yhteistyössä asiakkaiden kanssa

OPn uudistunut verkkopalvelu ja verkkopankki op.fi avattiin asiakkaille betaversiona syksyllä 2016, ja palvelua kehitettiin asiakkaiden antaman palautteen pohjalta. Vuoden 2017 aikana uudistunut op.fi aloitti sekä henkilö- että yritysasiakkaiden palvelemisen pankki- ja vakuutusasioissa laajassa mittakaavassa. OP on yksi harvoista palvelunsa betavaiheessa avanneista finanssialan toimijoista. Uutta palvelua on alusta asti kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa, ja kehitystyötä ohjaavaa asiakaspalautetta kerätään edelleen.

Maksaminen helpottui ja vaihtoehdot kasvoivat

Huhtikuussa käyttöön otettu, suomalaisten pankkien yhdessä omistaman Automatian Siirto-palvelu toi mahdollisuuden maksaa esimerkiksi tuttavalle reaaliaikaisesti, pelkkää puhelinnumeroa käyttäen. Verkko- ja mobiilimaksamiseen helpotusta toi Pivon uusi ominaisuus, jonka ansiosta ostokset voi maksaa helposti Pivo-sovelluksella ilman tunnuslukuja. Myös ensimmäiset OPn kehittämät Facebook Messengerissä toimivat maksubotit tulivat markkinoille.

OPn liikkumisen palvelut monipuolistuivat

Vuonna 2016 lanseerattu OPn ensimmäinen liikkumisen palvelu OP Kulku tarjoaa sähköautoilua palveluna. Vuonna 2017 OP toi markkinoille myös minuuttiveloituksella toimivat DriveNow-yhteiskäyttöautot Helsinkiin sekä valtakunnallisesti tarjolla olevan OP Kausiauton, josta auton saa käyttöönsä joko kuukaudeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi. Toukokuussa OP kertoi myös rakentavansa yhteistyössä Fortumin kanssa Suomeen lähes sata uutta sähköautojen latauspistettä.

Hiiop: OP Ryhmän lahja 100-vuotiaalle Suomelle

Suomen 100-vuotisjuhlavuotena OP Ryhmä halusi madaltaa kynnystä vapaaehtoistyön tekemiseen. Kaikki suomalaiset kutsuttiin mukaan tekemään vapaaehtoistyötä yhdessä, ja OP avasi kaikille avoimen vapaaehtoistyön kohtaamispaikan osoitteeseen Hiiop100.fi. Sivustolla voi ilmoittaa vapaaehtoistyön kohteita ja etsiä itselleen sopivan vapaaehtoiskeikan. Juhlavuoden aikana OP Ryhmän työntekijät ja hallinto tekivät ympäri Suomen yhdessä kumppaneiden ja suomalaisten kanssa yli 274 vuotta vapaaehtoistyötä.

Pohjola Sairaalan verkosto kasvoi

Pohjola Sairaalan verkosto täydentyi vuonna 2017 kahdella uudella sairaalalla. Ensimmäinen, Helsingissä sijaitseva Pohjola Sairaala ja vuonna 2016 avattu Tampereen sairaala saivat näin rinnalleen toukokuussa avatun Oulun Pohjola Sairaalan ja elokuussa Kuopioon perustetun uuden sairaalan. Kaikki neljä Pohjola Sairaalaa tarjoavat kattavasti perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut, tutkimukset, leikkauspalvelut sekä kuntoutuksen.

Suomen suurimmat sähköiset vaalit

OP Ryhmän 81 osuuspankissa järjestettiin marraskuussa sähköiset edustajiston vaalit, joissa omistaja-asiakkaat valitsivat keskuudestaan edustajiston omaan pankkiinsa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Edustajistoihin valittiin yhteensä lähes 2 400 jäsentä. Ehdokkaita oli yhteensä yli 5 600.

Uusi liikennevakuutuslaki toi uudenlaisen liikennevakuutuksen

OP kehitti oman liikennevakuutuksensa yhdessä asiakkaidensa kanssa ja toi markkinoille vakuutuksen, joka tarjoaa markkinoiden korkeimman aloitusbonuksen uusille kuljettajille, aikaisempaa nopeamman bonuskertymän vahingoitta ajaville kuljettajille, korkean maksimibonuksen sekä bonusturvan pitkään ilman vahinkoja ajaneille kuljettajille. Lähes kolmannes eli yli 250 000 kpl OPn liikennevakuutuksista on tällä hetkellä uuden lainsäädännön mukaisia vakuutuksia.

Vahva pörssilistautumisvuosi

OP oli mukana järjestämässä suomalaisten yhtiöiden pörssilistautumisia ja oli ainoa toimija, joka oli mukana kaikissa vuoden päälistalistautumisissa; Kamuxissa, Silmäasemassa, Roviossa ja Terveystalossa. Suomessa vuosi 2017 jää historiaan tähän mennessä euromääräisesti vahvimpana pörssilistautumisvuotena, kun listautumisten euromääräinen kokonaisarvo nousi noin 1,7 miljardiin euroon.

OPn ensimmäinen joukkorahoituskohde oli menestyksekäs

OP Joukkorahoituksen ensimmäinen kohde, jäätelötehdas Suomisen Maito Oy haki joukkorahoituksella varoja kasvuun ja viennin aloittamiseen Jymy-luomujäätelölle. Rahoituskierros onnistui erinomaisesti, sillä kierroksen minimitavoite 200 000 euroa täyttyi kahdessa viikossa, ja Jymy sai tavoittelemansa määrän uusia osakkeenomistajia. Lopullinen euromäärä oli yli 400 000 euroa. OPn toisen joukkorahoituskohteen, nokialaisen vaatevalmistaja Papu Designin, rahoituskierros avattiin joulukuussa ja tavoite saavutettiin ennen vuodenvaihdetta.

Päivitetty vastuullisuusohjelma tähtää hiilipositiivisuuteen

OPn päivitetty vastuullisuusohjelma asettaa OPlle kunnianhimoisia tavoitteita tulevaisuuteen. Esimerkiksi vuoteen 2025 mennessä OP tähtää hiilipositiivisuuteen. Päivitetyn vastuullisuusohjelman pääteemoja ovat kestävän talouden edistäminen, alueellisen elinvoimaisuuden tukeminen, ihmisläheinen ja osallistava toiminta sekä terveyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen.